Tämä on FinEd-verkoston uutiskirje. Uutiskirjeet lähetetään kaikille FinEd-verkostoon kuuluville yliopistokohtaisten sähköpostilistojen kautta ja julkaistaan verkoston nettisivulla.
Fined-verkoston koordinaatio siirtyi Lapin yliopistoon
FinEd-verkosto on kahdeksan yliopistoyksikön yhteistyöorganisaatio, jonka koordinaatio kiertää sen jäsenyksiköissä. Vuoden alusta verkoston toimintaa on koordinoitu Rovaniemeltä, Lapin yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnasta. Aiemmin verkoston toimintaa ovat koordinoineet Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta (2015−2017) ja Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta (2018−2019).
Poikkeusolot ovat vaikuttaneet FinEd-verkoston toimintaan
Kevään 2020 poikkeusolosuhteet Korona-tilanteen vuoksi ovat vaikuttaneet merkittävästi myös FinEd-verkoston toimintaan liittyvien tapahtumien suunnittelemiseen ja niiden toteuttamiseen. Tohtoriopiskelijoille alun perin keväälle 2020 suunniteltu artikkelityöpaja on siirtynyt syksyyn ja sen ensimmäinen osa tullaan toteuttamaan yhteistyössä ITK Doctoral Consortiumin kanssa syyskuussa 21.9.2020. Artikkelityöpajan osa II toteutetaan loka-marraskuun aikana.
Kasvatustieteen päivien ja sitä edeltävän FinEd-esiseminaarin ajankohta ja paikka ovat muuttuneet aiemmin ilmoitetuista. Tämän hetkisen tiedon mukaan Kasvatustieteen päivät 2020 järjestetään 15.-16.12.2020 ja FinEd-esiseminaari 14.12.2020 Helsingin yliopiston keskustakampuksella. FinEd-verkostossa seurataan koronavirustilanteen etenemistä ja tiedotetaan mahdollisista syksyn 2020 tapahtumien ja konferenssien muutoksista verkoston webbisivuilla: www.fined.fi.
Artikkelityöpaja I yhdessä ITK Doctoral Consortiumin kanssa 21.9.2020
Artikkelityöpaja I väitöskirjatutkijoille järjestetään yhteistyössä ITK Doctoral Consortiumin kanssa 21.9.2020. Lisätietoja löytyy osoitteesta: https://itk-konferenssi.fi/fi/ajankohtaiset/68-call-for-papers-itk-doctoral-consortium-2020.
Työpajassa väitöskirjatutkijat esittelevät tutkimustansa ja saavat palautetta työn alla olevaan tutkimusartikkeliinsa. Myös pelkän abstraktin esittäminen on mahdollista, jos artikkelikäsikirjoitusta ei vielä ole. Tärkeät päivämäärät:
- Abstraktien määräaika 10.8.2020.
- Artikkelikäsikirjoitusten määräaika 31.8.2020. Artikkelikäsikirjoitukset lähetetään osoitteeseen: marjaana.kangas@ulapland.fi
- Artikkelityöpaja II järjestetään Lapissa loka-marraskuun aikana. Ajankohta sovitaan yhdessä tutkijoiden kanssa ensimmäisen työpajan aikana.
FinEd-verkoston vuosiseminaari Kasvatustieteen päivien yhteydessä Helsingin yliopistossa 14.12.2020
Kasvatustieteen päivien teemana on “Kestävä Kehitys — Kestävä kasvatus”. Päivillä kysytään: ”Millä tavalla meidän tulisi kasvattaa lapsia, nuoria ja aikuisia kohti tulevaisuutta, joka on ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää?” Lisätietoja Kasvatustieteen päivistä löytyy osoitteesta: https://www.helsinki.fi/en/conferences/kasvatustieteen-paivat
FinEd-verkoston esiseminaarin teemana on: ”Digitalisation in education: from various learning contents to methodologies”. Keynote luennon pitää professori Hilda Borko Stanfordin yliopistosta. Vastavalmistuneiden tohtoreiden puheenvuorot pitävät KT Satu-Maarit Frangou Lapin yliopistosta ja KT Mikko Meriläinen Tampereen yliopistosta.
FinEd-verkoston väitöskirjatutkijat ovat lämpimästi tervetulleita seminaariin! Mukaan mahtuu 50 väitöskirjatutkijaa. Matka- ja majoituskulut (yksi hotelliyö 2-hengen huoneessa) maksetaan FinEd-jäsenyksiköiden väitöskirjatutkijoille. Ilmoittautuminen esiseminaariin tapahtuu FinEd-verkoston verkkosivuilta löytyvän ilmoittautumislomakkeen kautta.
Ilmoittautuminen avautuu lokakuussa 2020.
Muista myös tutustua FinEd-verkoston mentoreihin
Mentoripoolin on joukko FinEd-verkoston jäsenyliopistojen senioritutkijoita, jotka ovat lupautuneet neuvomaan alan väitöskirjatutkijoita. Mentoripoolin kautta verkoston väitöskirjatutkijat voivat ottaa yhteyttä oman aihepiirinsä asiantuntijoihin. FinEd-verkosto esittelee mentoripoolin jäseniä verkkosivuillaan: http://www.fined.fi/mentoripooli/.
Tapahtumien ja konferenssien tilanne
(CANCELLED) ECER: Educational Research (Re)connecting Communities, 25.−28.8.2020, University of Glasgow, Iso-Britannia
European Educational Research Association – järjestön vuotuinen konferenssi. Lisätietoja: https://eera-ecer.de/ecer-2020-glasgow/.
(CANCELLED) 30th EECERA Annual Conference: Democratic Early Childhood Pedagogies, 8.–11.9.2020 University of Zagreb, Kroatia
European Early Childhood Education Research Association -järjestön vuotuinen konferenssi. Lisätietoja: https://2020.eeceraconference.org/
Uudet päivämäärät: https://2020.eeceraconference.org/important-dates/